Toiminnan tehostamisen uusin keino on lopettaa kannattavia tehtaita kannattamattomina.
1 year, 10 months ago.
9 comments so far
Pääministeri viestitti USA:sta "metsäteollisuutemme kamppailee suurten vaikeuksien kanssa", mikä on totta. Ongelmat alkoivat USA:sta ja levisi maailmanlaajuiseksi. Paperin kulutus laskee, tiedonvälitys siirtyy sähköisiin välineisiin. "Puupula" on keppihevonen. Aikoinaan meillä käytettiin devalvaatiota metsäteollisuuden pelastamiseen. Nyt tätä keinoa ei enää ole. Ylituotantoa rakennettiin vielä 2000-luvulla. Stora Enso osti itselleen lisää ongelmia USA:sta, jotka möi pois parin miljardin taalan tappiolla. Uuden teknologian ongelmista puhutaan usein, mutta riittää niitä vähän vanhemmankin kanssa. Helppoja ratkaisuja ei ole. Pelot 16 000 työpaikan katoamisesta ja uusien tehtaiden sulkemisesta eivät ole aiheettomia. Ylikapasiteetin purkamista joudutaan jatkamaan (mehän palvelemme lähinnä EU:n tarpeita). Uusi kapasiteetti rakennetaan Kiinaan, Intiaan ja Venäjälle. "Suomi Elää Metsästä, mutta miten?" Tässä pähkinä purtavaksi, oksa väännettäväksi. Poliitikot puhuvat radiossa "omistajaohjauksesta". Saas nähdä, miten kovan poliittisen väännön oppositio ja kansanliike saavat tästä kunnallisvaaleihin.
Kemijärven tehtaan sulkeminen vähentää pitkäkuituisen sellun tuotantoa 250 000 tonnia, sellupuun käyttöä 1,4 miljoonaa kuutiota sekä sähkön kulutusta 140 gigawattituntia vuodessa.
Summan tehtaan sulkeminen vähentää Stora Enson vuosittaista sanomalehtipaperin ja erikoissanomalehtipaperin tuotantokapasiteettia 270 000 tonnilla ja päällystämättömän aikakauslehtipaperin 80 000 tonnilla. Sellupuun kulutus vähenee miljoonalla kuutiometrillä, ja kotimainen osuus tästä käytetään Stora Enson muilla tehtailla. Sähkönkulutus vähenee vuositasolla 1 000 gigawattituntia.
Ensi marraskuussa suljettavan Anjalan tehtaalla paperikone ykkösen tuotantokapasiteetti vuositasolla on 120 000 tonnia kirjapaperia.
Ja miksi ei paperia...Pääministeri Matti Vanhanen tapasi Gatesin Microsoftin kotitanhuvilla eilen (17.1.2008). Suomalaiset ovat lukukansaa, mutta kohta kouluissamme heitetään aapinen nurkkaan.
Jobs puuttui Gatesin eläköitymiseen kesken omien kiireidensä. Apple esitteli aiemmin tällä viikolla uuden, ultraohuen MacBook Air -sylimikron. Hän piti myös linjapuheen Applen vuotuisessa Macworld -tapahtumassa.
Steven Jobs sanoo Cnetille, että Applen piti kokeilla sataa erilaista prototyyppiä ennen kuin MacBook Airin lopullinen versio löytyi. Tästä huolimatta markkinat ovat ottaneet Applen uutuuden viileästi vastaan. Esittelyn jälkeen yhtiön osakkeen kurssi tippui nelisen prosenttia.
Jenkeillä heikot lukuhalut. Suorasukaisuudestaan tunnettu Jobs lausui haastattelussa omia käsityksiään myös kilpailijoiden tuotteista. Hän povasi heikkoja näkymiä muun muassa Amazon.comin elektroniselle Kindle -kirjalle.
Perusteluna Jobs käytti sitä, että 40 prosenttia amerikkalaisista lukee vuodessa enintään yhden kirjan, Cnet kirjoittaa.
Tuota noin, Suomeen tuodaan paperia ainakin Otavan tarpeisiin tällä hetkellä Saksasta.
Kun metsäteollisuus vetoaa puupulaan, Suomessa lakkautetaan alan tehtaita ja seuraavaksi aletaan luullakseni viedä puuta Saksaan, jotta sieltä sitä voidaan tuoda jalostettuina paperirullina entistä enemmän Suomeen, jossa vielä luetaan lehtiä ja painetaan paksujakin kirjoja, jos paperia riittää.
InMediaRes, en ihmettele, laadukkaita painopapereita on iät ajat tuotu Euroopasta. Meidän isot koneet on viritetty massatuotantoon. Pienet valmistajat erikoistuvat markkinarakoihin ja voivat toimia hyvinkin kannattavasti. Metsäteollisuuden intresseissä lienee niukkuuden aikaansaaminen. Paperin ostajille tämä tarkoittaa hintojen nousua. Metsäyhtiöiden toiveissa on 100 - 200 euroa lisää per tonni...
@InMediaRes, huomasin, että kirjoitat terveydestä ja lääketieteestä. Juttelin Lääketiede 2008 päivien yhteydessä Mediracer Oy:n toimitusjohtajan kanssa, moniko suomalainen lääkäri tai terveyspalveluja tuottavan yrityksen edustaja bloggaa. Onko lääkäreillä aikaa? Miten sosiaalinen media on yltänyt terveydenhuollon puolelle? Pohdimme innovaatioiden lanseeraamisen vaikeutta ja miten sähköiset mediat voisivat tukea. Prosessien uudistamisesta puhutaan paljon, mutta terveystaloudellisia innovaatiot saavat jalansijaa tuskastuttavan hitaasti. Tästä tulee pitkä posti.
Saas nähdä sainko linkit toimimaan... Tässä hiukan taustatietoa:
Mediracer Oy on vuonna 2002 perustettu oululainen lääketieteen teknologia -alan yhtiö. Sen ydinalue on ääreishermoston sairauksien diagnostiikan ja hoidon seurannan Point of Care (POC) tutkimuslaitteiden kehittäminen, valmistus ja myynti kansainvälisille markkinoille. POC -tutkimuslaitteet nopeuttavat ja helpottavat hoitoprosesseja ja ovat näin myös erittäin kustannustehokkaita.
Mediracer Oy:n toimintaa tukee yhä laajeneva kansainvälinen lääketieteellinen ja teknologinen yhteistyöverkosto.
Noista paperiteollisuuden vaikuttimista ei nähdäkseni ole epäilystäkään.
Kyllä bloggaajissa on lääkäreitä, sairaanhoitajia, farmaseutteja. Lääketieteen toimittajista tuskin kukaan muu kuin minä on niin hullu että bloggaa. Oman verkkolehtiblogini ansaintalogiikka ainakin ontuu pahan kerran journalististen syiden tähden eikä tällainen tietenkään ole freetomittajalle viisas ratkaisu.
Etiikasta sisältöön: Lääketieteen teknologian kysymykset, samoin kuin terveystaloustieteen kysymykset ja olen seuranut jonkin verran näitä kehityslinjoja. Asia siis saattaa kiinnostaa ihan verkkolehdenkin näkökulmasta, ehkä. Myös työ aina kelpaa, foorumeista pitää neuvotella.
@InMediaRes, kiitos kommentistasi. Voinko käyttää kommenttiasi Point of Care blogissani? Etsimme keinoja terveystaloudellisen keskustelun käynnistämiseksi. Rannekanavaoireyhtymän nopea ja edullinen diagnostiikka säästäisi yhteiskunnan ja työnantajien rahoja ja vähentäisi tietenkin RKO:n ongelmien puhkeamista. Olemme pohtineet, miten työnantajat voisivat tehdä työhönottotarkastuksia vaihetyöläisille ja työterveyshuoltopalveluja tarjoava yritys voisi seurata RKO oireita silmälääkäreiden tai hammaslääkäreiden tavoin. Nyt 2 promillea populaatiosta ei hakeudu tutkimuksiin tai hoitoon. Yksilö jää kärsimään, jos ongelmaa ei diagnostisoida ja havaita ajoissa.
9 comments so far
Pääministeri viestitti USA:sta "metsäteollisuutemme kamppailee suurten vaikeuksien kanssa", mikä on totta. Ongelmat alkoivat USA:sta ja levisi maailmanlaajuiseksi. Paperin kulutus laskee, tiedonvälitys siirtyy sähköisiin välineisiin. "Puupula" on keppihevonen. Aikoinaan meillä käytettiin devalvaatiota metsäteollisuuden pelastamiseen. Nyt tätä keinoa ei enää ole. Ylituotantoa rakennettiin vielä 2000-luvulla. Stora Enso osti itselleen lisää ongelmia USA:sta, jotka möi pois parin miljardin taalan tappiolla. Uuden teknologian ongelmista puhutaan usein, mutta riittää niitä vähän vanhemmankin kanssa. Helppoja ratkaisuja ei ole. Pelot 16 000 työpaikan katoamisesta ja uusien tehtaiden sulkemisesta eivät ole aiheettomia. Ylikapasiteetin purkamista joudutaan jatkamaan (mehän palvelemme lähinnä EU:n tarpeita). Uusi kapasiteetti rakennetaan Kiinaan, Intiaan ja Venäjälle. "Suomi Elää Metsästä, mutta miten?" Tässä pähkinä purtavaksi, oksa väännettäväksi. Poliitikot puhuvat radiossa "omistajaohjauksesta". Saas nähdä, miten kovan poliittisen väännön oppositio ja kansanliike saavat tästä kunnallisvaaleihin.
1 year, 10 months ago by visualradio
Kemijärven tehtaan sulkeminen vähentää pitkäkuituisen sellun tuotantoa 250 000 tonnia, sellupuun käyttöä 1,4 miljoonaa kuutiota sekä sähkön kulutusta 140 gigawattituntia vuodessa.
Summan tehtaan sulkeminen vähentää Stora Enson vuosittaista sanomalehtipaperin ja erikoissanomalehtipaperin tuotantokapasiteettia 270 000 tonnilla ja päällystämättömän aikakauslehtipaperin 80 000 tonnilla. Sellupuun kulutus vähenee miljoonalla kuutiometrillä, ja kotimainen osuus tästä käytetään Stora Enson muilla tehtailla. Sähkönkulutus vähenee vuositasolla 1 000 gigawattituntia.
Ensi marraskuussa suljettavan Anjalan tehtaalla paperikone ykkösen tuotantokapasiteetti vuositasolla on 120 000 tonnia kirjapaperia.
1 year, 10 months ago by visualradio
Ja miksi ei paperia...Pääministeri Matti Vanhanen tapasi Gatesin Microsoftin kotitanhuvilla eilen (17.1.2008). Suomalaiset ovat lukukansaa, mutta kohta kouluissamme heitetään aapinen nurkkaan.
Jobs puuttui Gatesin eläköitymiseen kesken omien kiireidensä. Apple esitteli aiemmin tällä viikolla uuden, ultraohuen MacBook Air -sylimikron. Hän piti myös linjapuheen Applen vuotuisessa Macworld -tapahtumassa.
Steven Jobs sanoo Cnetille, että Applen piti kokeilla sataa erilaista prototyyppiä ennen kuin MacBook Airin lopullinen versio löytyi. Tästä huolimatta markkinat ovat ottaneet Applen uutuuden viileästi vastaan. Esittelyn jälkeen yhtiön osakkeen kurssi tippui nelisen prosenttia.
Jenkeillä heikot lukuhalut. Suorasukaisuudestaan tunnettu Jobs lausui haastattelussa omia käsityksiään myös kilpailijoiden tuotteista. Hän povasi heikkoja näkymiä muun muassa Amazon.comin elektroniselle Kindle -kirjalle.
Perusteluna Jobs käytti sitä, että 40 prosenttia amerikkalaisista lukee vuodessa enintään yhden kirjan, Cnet kirjoittaa.
1 year, 10 months ago by visualradio
Tuota noin, Suomeen tuodaan paperia ainakin Otavan tarpeisiin tällä hetkellä Saksasta. Kun metsäteollisuus vetoaa puupulaan, Suomessa lakkautetaan alan tehtaita ja seuraavaksi aletaan luullakseni viedä puuta Saksaan, jotta sieltä sitä voidaan tuoda jalostettuina paperirullina entistä enemmän Suomeen, jossa vielä luetaan lehtiä ja painetaan paksujakin kirjoja, jos paperia riittää.
1 year, 10 months ago by InMediasRes
InMediaRes, en ihmettele, laadukkaita painopapereita on iät ajat tuotu Euroopasta. Meidän isot koneet on viritetty massatuotantoon. Pienet valmistajat erikoistuvat markkinarakoihin ja voivat toimia hyvinkin kannattavasti. Metsäteollisuuden intresseissä lienee niukkuuden aikaansaaminen. Paperin ostajille tämä tarkoittaa hintojen nousua. Metsäyhtiöiden toiveissa on 100 - 200 euroa lisää per tonni...
1 year, 10 months ago by visualradio
@InMediaRes, huomasin, että kirjoitat terveydestä ja lääketieteestä. Juttelin Lääketiede 2008 päivien yhteydessä Mediracer Oy:n toimitusjohtajan kanssa, moniko suomalainen lääkäri tai terveyspalveluja tuottavan yrityksen edustaja bloggaa. Onko lääkäreillä aikaa? Miten sosiaalinen media on yltänyt terveydenhuollon puolelle? Pohdimme innovaatioiden lanseeraamisen vaikeutta ja miten sähköiset mediat voisivat tukea. Prosessien uudistamisesta puhutaan paljon, mutta terveystaloudellisia innovaatiot saavat jalansijaa tuskastuttavan hitaasti. Tästä tulee pitkä posti.
Mediracer)
Mediracer Point of Care)
Saas nähdä sainko linkit toimimaan... Tässä hiukan taustatietoa:
Mediracer Oy on vuonna 2002 perustettu oululainen lääketieteen teknologia -alan yhtiö. Sen ydinalue on ääreishermoston sairauksien diagnostiikan ja hoidon seurannan Point of Care (POC) tutkimuslaitteiden kehittäminen, valmistus ja myynti kansainvälisille markkinoille. POC -tutkimuslaitteet nopeuttavat ja helpottavat hoitoprosesseja ja ovat näin myös erittäin kustannustehokkaita.
Mediracer Oy:n toimintaa tukee yhä laajeneva kansainvälinen lääketieteellinen ja teknologinen yhteistyöverkosto.
1 year, 10 months ago by visualradio
Noista paperiteollisuuden vaikuttimista ei nähdäkseni ole epäilystäkään.
Kyllä bloggaajissa on lääkäreitä, sairaanhoitajia, farmaseutteja. Lääketieteen toimittajista tuskin kukaan muu kuin minä on niin hullu että bloggaa. Oman verkkolehtiblogini ansaintalogiikka ainakin ontuu pahan kerran journalististen syiden tähden eikä tällainen tietenkään ole freetomittajalle viisas ratkaisu. Etiikasta sisältöön: Lääketieteen teknologian kysymykset, samoin kuin terveystaloustieteen kysymykset ja olen seuranut jonkin verran näitä kehityslinjoja. Asia siis saattaa kiinnostaa ihan verkkolehdenkin näkökulmasta, ehkä. Myös työ aina kelpaa, foorumeista pitää neuvotella.
1 year, 10 months ago by InMediasRes
@InMediaRes, kiitos kommentistasi. Voinko käyttää kommenttiasi Point of Care blogissani? Etsimme keinoja terveystaloudellisen keskustelun käynnistämiseksi. Rannekanavaoireyhtymän nopea ja edullinen diagnostiikka säästäisi yhteiskunnan ja työnantajien rahoja ja vähentäisi tietenkin RKO:n ongelmien puhkeamista. Olemme pohtineet, miten työnantajat voisivat tehdä työhönottotarkastuksia vaihetyöläisille ja työterveyshuoltopalveluja tarjoava yritys voisi seurata RKO oireita silmälääkäreiden tai hammaslääkäreiden tavoin. Nyt 2 promillea populaatiosta ei hakeudu tutkimuksiin tai hoitoon. Yksilö jää kärsimään, jos ongelmaa ei diagnostisoida ja havaita ajoissa.
Syrjäydyimme paperista RKO:hon. Hyvä näin.
1 year, 10 months ago by visualradio
Helge V. Keitel, käytä ihmeessä kommenttiani :)
1 year, 10 months ago by InMediasRes