@Tuija, ilmiannoin
Karihaakana.netin ja Tuhatsanaa.netin (ja vapaatekstissä
sidekickina Sulan Pinnan podcast-sarjassa, jota ei edes pyydetty).
Valinta oli vaikea, olisin halunnut laittaa mm. Kasvimaalla, joka
osaa taiten japanilaisrehujen kasvatuksen Suomen karuissa oloissa,
mutta ehkäpä nuo kaksi ensin mainittua ansaitseva
@ubiq, todellakin vaikeaa
ilmiantaa vain kaksi hyvää: erityyppisiä blogeja on vaikea edes
laittaa samalle viivalle. Pitää vielä pohtia omia valintoja
:)
@ubiq kiitos kunniasta,
minusta alkoi tuntua vähän pönöltä jo omasta lukijakyselystä
kirjoittaminen, että 'luuletteko olevanne joku verkkojulkaisu
oikeen'
@MariKoo,
marikoistinen.fi -multiblogi pääsi TOP5:een omassa
vaatimattomassa reittauksessani :) Aivan tampiota saada valita vain
2, edes harrastusblogit eivät mahtuneet, kuten mainitsin. Nyt
junaan.
@Tuija äläs nyt! On tosi
mielenkiintoista nähdä miten proosti kelaat blogias, vaikka se
olis kuin pieni. Oppia muille ja netin kommentoijien sielunelämän
kartoittamisella on hyvinkin yleistä mielenkiintoa.
@Tuija, minulle tuli
jossain vaiheessa sinun kyselysi aikoihin (jolloin kyselyjä tuntui
olevan joka puolella) sellainen olo, että näinkö tässä
kyselyillä pädetään ja mitä siitäkin tulisi, jos ihan
jokainen blogaaja vaivaisi toisia kyselyillä, mutta tuloksia luin
jo mielelläni.
Kahta oli kyllä hankala valita, kun ei kehdannut molempia omia
blogejaan äänestää.
Olisin voinut ottaa toiseksi @Marikoon, @Karden tai @Tuijan blogit, mutta kun niitä jo
äänesteltiin, niin valkkaan Ihmelapsen viimeiset hetket.
Ihailen @Mertenin
rauhallista argumentaatiota ja oivaltavaa sanailua
kiharaisemmistakin yhteiskunnallisista aiheista. Ja se kanssa
painoi mulle vaa'assa, että Merten ei ole toimittaja taustaltaan,
toisin kuin luetellut ja Mikki. (Hyst, harrastelehteen rustaamista
ei lasketa, kun siitä nyt ei varsinaisesti makseta edes tuoppeja.
Hyvä jos pähkinäpussin saa.)
@Yoen blogin suhteen olen
sokea, koska luen sitä kaverin päiväkirjana enkä osaa katsoa
ulkopuolisena, että mitä siitä saa yleisellä tasolla kuka
tahansa verkossa surffaava irti. Koskapa Tinttiinkin ilmaantui yksi
Yoen lukija, josta mulla ei ollut mitään aiempaa havaintoa, niin
ilmeisimminkin blogilla on isompikin lukijakunta tyyppejä, jotka
ei tunne Marylkaa IRL. Hämmentävää. Hienoa! :)
Kavalsin vain yhden osoitteeen mutta en lainkaan itseäni (mikä
varmaan olisikin olllut aika turhaa ainakin N90:n tavoittelua
ajatellen - ja nyt mietityttää sitä paitsi lähinnä vain että
mistä saa N95:n akkudepartmentin kannen, joka hajosi eilen...)
En löytänyt tuon Digitodayn "kuukkelikisan" ehdoista mainintaa
siitä, etsitäänkö suomalaisten, Suomesta tai suomeksi
kirjoitettua blogia vai voiko myös muunmaalainen blogi tulla
palkituksi.
Harkitsin kyllä pitkän hetken notta osallistunko, mutta
osallistuin sitten - jos en muuten, niin päästäkseni kuittaamaan
anonyymiblogien kunniamaininnoista. Mun valintani olivat Avokatsomo
(http://avokatsomo.com/) ja Pala Maailmaani
(http://palamaailmaani.net/blogi/).
Ja ethän sä @suviko voi
tietää vaikka mä olisin toimittaja, koska olen julkeasti
anonyymi pseudonyymi.
... Mikä on sinällään ihan validi näkökulma, koska Herra
47 intterwepistä ei liene henkilö joka voisi voittaa mitään,
vaan siellä on ihan oikea kirjoittaja taustalla. Joka ei
kuitenkaan halua tulla ulos kaapista esimerkiksi noutaakseen
palkinnon.
Ei mua silti liiemmin lämmitä tämä tahaton tai tahallinen
kannustus omalla nimellä kirjoittamiseen.
Äänestin Viistolla pinnalla'a http://kaura.blogspot.com/ ja
Jatulintarhaa http://jatulintarha.blogsome.com/.
Kumpikin edustaa blogigenreä, jota ei noissa kategorioissa ollut,
eli opiskelu/tutkimus (kun se ei ole harraste, ei välttämättä
ammattikaan, eikä aina liity kulttuuriin tai yhteiskuntaankaan).
Viistolla pinnalla sitä paitsi on loistava esimerkki blogin
tarjoamasta tiedosta ja vertaistuesta erittäin haastavassa
elämäntilanteessa.
Aah, enpä huomannut tuollaista. Mielestäni moinen suugaa:
monet hyvät blogit ovat anonyymien/pseudonyymien tekemiä.
Blogosfääri olisi aika paljon tylsempi ilman näitä.
Muistan yhdenkin palkinnon, jossa anomuumi kävi lavalla
hakemassa palkinnon paperipussi päässä. Hyvin toimi.
Jopas on nuivaa. Oletteko varmoja, että sääntöjä tulkitaan
noin? Mä olen mieltänyt aina omassa kaalissani konsistentisti
tietyllä pseydonyymillä verkossa esiintyvät ihmiset
ei-anonyymeiksi. Yoe ja Suvikokin ovat nikkejä eivätkä meidän
oikeita nimiä, mutta tuntuisi oudolta verkossa käyttää koko
ristimänimeä.
Laajemminkin olen ihmetellyt nk. valtamedian horjuvia tapoja
siteerata blogeja. Vaikka nimi olisi sivupalkissa esillä ja
merkintöjen kirjoittajana esillä, silti näkee usein viitattavan
blogin nimellä ikäänkuin se olisi anonyymin kirjoittama.
Jep, pseudonyymi, etenkin vakiintunut sellainen, on ihan eri
asian kuin "anonyymi".
Kisan järjestäjä saa tietenkin esittää osallistujille
millaisia kriteerejä haluavat, siksi olisikin hyvä jos
blogikilpailu olisi syntynyt blogistanin omin voimin. Kuukkelit
takaisin!
34 comments so far
http://digiumenterprise.com/answer/?sid=...
2 months, 1 week ago by ubiq.
Ilmiannoin Viiman ja Yoen :) http://viima.livejournal.com/ ja http://yoe.iki.fi/
2 months, 1 week ago by Tuija.
@Tuija, ilmiannoin Karihaakana.netin ja Tuhatsanaa.netin (ja vapaatekstissä sidekickina Sulan Pinnan podcast-sarjassa, jota ei edes pyydetty). Valinta oli vaikea, olisin halunnut laittaa mm. Kasvimaalla, joka osaa taiten japanilaisrehujen kasvatuksen Suomen karuissa oloissa, mutta ehkäpä nuo kaksi ensin mainittua ansaitseva
2 months, 1 week ago by ubiq.
@ubiq, todellakin vaikeaa ilmiantaa vain kaksi hyvää: erityyppisiä blogeja on vaikea edes laittaa samalle viivalle. Pitää vielä pohtia omia valintoja :)
2 months, 1 week ago by MariKoo.
@ubiq kiitos kunniasta, minusta alkoi tuntua vähän pönöltä jo omasta lukijakyselystä kirjoittaminen, että 'luuletteko olevanne joku verkkojulkaisu oikeen'
2 months, 1 week ago by Tuija.
@MariKoo, marikoistinen.fi -multiblogi pääsi TOP5:een omassa vaatimattomassa reittauksessani :) Aivan tampiota saada valita vain 2, edes harrastusblogit eivät mahtuneet, kuten mainitsin. Nyt junaan.
2 months, 1 week ago by ubiq.
@ubiq: Kiitoksia kannatuksesta.
2 months, 1 week ago by Karde.
@Tuija äläs nyt! On tosi mielenkiintoista nähdä miten proosti kelaat blogias, vaikka se olis kuin pieni. Oppia muille ja netin kommentoijien sielunelämän kartoittamisella on hyvinkin yleistä mielenkiintoa.
2 months, 1 week ago by pe3.
@ubiq, tämähän menee ihan jaikulaisten keskinäiseksi selkääntaputteluksi :D
2 months, 1 week ago by MariKoo.
@Tuija, minulle tuli jossain vaiheessa sinun kyselysi aikoihin (jolloin kyselyjä tuntui olevan joka puolella) sellainen olo, että näinkö tässä kyselyillä pädetään ja mitä siitäkin tulisi, jos ihan jokainen blogaaja vaivaisi toisia kyselyillä, mutta tuloksia luin jo mielelläni.
Kahta oli kyllä hankala valita, kun ei kehdannut molempia omia blogejaan äänestää.
2 months, 1 week ago by MjP2.
Ei pirkule, ei kyl meinaa pystyä äänestämään, jos meininki on "kahta en vaihda". Äh. Äh.
Hetken kelailun jälkeen sain valkattua jo toisen, joka on Rautalahden Mikin Hupaisaa Ajankulua Tyhmille Lapsille aka Fun Pastimes For Stupid Children. Sen päivityksiä odotan ensteks eniten kummiskin.
2 months, 1 week ago by Suviko.
Ei kai tuo palkinto voi oikeasti olla N90.
2 months, 1 week ago by kuivalainen.
Olisin voinut ottaa toiseksi @Marikoon, @Karden tai @Tuijan blogit, mutta kun niitä jo äänesteltiin, niin valkkaan Ihmelapsen viimeiset hetket. Ihailen @Mertenin rauhallista argumentaatiota ja oivaltavaa sanailua kiharaisemmistakin yhteiskunnallisista aiheista. Ja se kanssa painoi mulle vaa'assa, että Merten ei ole toimittaja taustaltaan, toisin kuin luetellut ja Mikki. (Hyst, harrastelehteen rustaamista ei lasketa, kun siitä nyt ei varsinaisesti makseta edes tuoppeja. Hyvä jos pähkinäpussin saa.)
@Yoen blogin suhteen olen sokea, koska luen sitä kaverin päiväkirjana enkä osaa katsoa ulkopuolisena, että mitä siitä saa yleisellä tasolla kuka tahansa verkossa surffaava irti. Koskapa Tinttiinkin ilmaantui yksi Yoen lukija, josta mulla ei ollut mitään aiempaa havaintoa, niin ilmeisimminkin blogilla on isompikin lukijakunta tyyppejä, jotka ei tunne Marylkaa IRL. Hämmentävää. Hienoa! :)
2 months, 1 week ago by Suviko.
Kavalsin vain yhden osoitteeen mutta en lainkaan itseäni (mikä varmaan olisikin olllut aika turhaa ainakin N90:n tavoittelua ajatellen - ja nyt mietityttää sitä paitsi lähinnä vain että mistä saa N95:n akkudepartmentin kannen, joka hajosi eilen...)
2 months, 1 week ago by jal.
En löytänyt tuon Digitodayn "kuukkelikisan" ehdoista mainintaa siitä, etsitäänkö suomalaisten, Suomesta tai suomeksi kirjoitettua blogia vai voiko myös muunmaalainen blogi tulla palkituksi.
2 months, 1 week ago by iori.
@iori, enpä löytänyt minäkään. Mainitsin asiasta kyselyn loppuluukussa ja oletin, että hakivat suomalaisia.
2 months, 1 week ago by MjP2.
Argh, minä mokasin laittamalla väärän viima-blogin linkin. Tätä ajoin takaa... http://viima.blogsome.com/
Ärh.
2 months, 1 week ago by Tuija.
Harkitsin kyllä pitkän hetken notta osallistunko, mutta osallistuin sitten - jos en muuten, niin päästäkseni kuittaamaan anonyymiblogien kunniamaininnoista. Mun valintani olivat Avokatsomo (http://avokatsomo.com/) ja Pala Maailmaani (http://palamaailmaani.net/blogi/).
Ja ethän sä @suviko voi tietää vaikka mä olisin toimittaja, koska olen julkeasti anonyymi pseudonyymi.
2 months, 1 week ago by Merten.
"päästäkseni kuittaamaan anonyymiblogien kunniamaininnoista" - que?
2 months, 1 week ago by Karde.
@Karde, anikset eivät voi voittaa, vaan saada korkeintaan kunniamaininnan.
2 months, 1 week ago by MjP2.
... Mikä on sinällään ihan validi näkökulma, koska Herra 47 intterwepistä ei liene henkilö joka voisi voittaa mitään, vaan siellä on ihan oikea kirjoittaja taustalla. Joka ei kuitenkaan halua tulla ulos kaapista esimerkiksi noutaakseen palkinnon.
Ei mua silti liiemmin lämmitä tämä tahaton tai tahallinen kannustus omalla nimellä kirjoittamiseen.
2 months, 1 week ago by Merten.
Äänestin Viistolla pinnalla'a http://kaura.blogspot.com/ ja Jatulintarhaa http://jatulintarha.blogsome.com/. Kumpikin edustaa blogigenreä, jota ei noissa kategorioissa ollut, eli opiskelu/tutkimus (kun se ei ole harraste, ei välttämättä ammattikaan, eikä aina liity kulttuuriin tai yhteiskuntaankaan). Viistolla pinnalla sitä paitsi on loistava esimerkki blogin tarjoamasta tiedosta ja vertaistuesta erittäin haastavassa elämäntilanteessa.
2 months, 1 week ago by meppi.
Aah, enpä huomannut tuollaista. Mielestäni moinen suugaa: monet hyvät blogit ovat anonyymien/pseudonyymien tekemiä. Blogosfääri olisi aika paljon tylsempi ilman näitä.
Muistan yhdenkin palkinnon, jossa anomuumi kävi lavalla hakemassa palkinnon paperipussi päässä. Hyvin toimi.
2 months, 1 week ago by Karde.
Jopas on nuivaa. Oletteko varmoja, että sääntöjä tulkitaan noin? Mä olen mieltänyt aina omassa kaalissani konsistentisti tietyllä pseydonyymillä verkossa esiintyvät ihmiset ei-anonyymeiksi. Yoe ja Suvikokin ovat nikkejä eivätkä meidän oikeita nimiä, mutta tuntuisi oudolta verkossa käyttää koko ristimänimeä.
2 months, 1 week ago by Suviko.
Laajemminkin olen ihmetellyt nk. valtamedian horjuvia tapoja siteerata blogeja. Vaikka nimi olisi sivupalkissa esillä ja merkintöjen kirjoittajana esillä, silti näkee usein viitattavan blogin nimellä ikäänkuin se olisi anonyymin kirjoittama.
2 months, 1 week ago by Suviko.
Mitvit ja Kasa. Parhaat asiat pysyy ja paranoo ja viis siitä jos Mitvit ei aina päivity.
2 months, 1 week ago by ahhh.
Jep, pseudonyymi, etenkin vakiintunut sellainen, on ihan eri asian kuin "anonyymi".
Kisan järjestäjä saa tietenkin esittää osallistujille millaisia kriteerejä haluavat, siksi olisikin hyvä jos blogikilpailu olisi syntynyt blogistanin omin voimin. Kuukkelit takaisin!
2 months, 1 week ago by meppi.
@meppi: Pers-Jannehan on kai useammankin kerran tarjonnut Kuukkelia halukkaan tahon käyttöön. Ilmeisesti sellaista ei ole löytynyt.
2 months, 1 week ago by Karde.
Minäkin kauraa. Se mikään anonyymi oo! (siis mun anonyymimääritelmällä)
2 months, 1 week ago by sunaitis.
@Karde, se halukas taho vaan pitäisi olla joku ryhmä tms., olishan tuo yksittäiselle bloggaajalle mahdoton urakka hoitaa kunnialla.
2 months, 1 week ago by meppi.
Ns. urheiluseura-syndrooma. Mentäis vaikka mestikseen jos joku jaksais hankkia sponsoreita ja järjestellä.
2 months, 1 week ago by Merten.
@Merten, just noin. Ja blogisanomatkin pitäisi saada takaisin ;-)
2 months, 1 week ago by meppi.
Joo ja mun blogiin pitäis kans saada parempi kirjoittaja ja enemmän kommentoijia!
2 months, 1 week ago by Karde.
Pseudonyymi ja anonyymi ovat kaksi täysin eri asiaa. Olen paasannut asiasta pitkälti ja toistuvasti edellisen 15 vuoden ajan :)
2 months, 1 week ago by mace.